On aikaa siitä kun viimeksi mitään kirjoitin. En ollut varma siitäkään, muistanko salasanaani tänne blogiin. Muistin. Ihme.

Rakas mieheni kertoo vaivoistaan; hyvistä päivistä ja pahoista päivistä. Minulla on ollut paha viikko. Olisin kertonut kuinka olkaani on särkenyt koko viikon. Liikkuvuus olkapäässäni on hyvä, vain särky vaivaa. Olisin kertonut kuinka inhottavaa on kun ei pysty säryn aikana kirjoittaamaan eikä kutomaan. Tänään niska oli kovin jumissa. Mies kiltisti hieroi ja hiukan helpotti. Aloitin kertomaan särystäni viikon aikana ja OLISIN kertonut kuinka tämän iltainen huono fiilis hiukan helpotti. Hän ei edes kuullut. Tämä siis sen jälkeen kun hän oli kertonut omastaan. No, big deal. Mitä vitun väliä mun fiiliksillä olis ollutkaan.

Mulla on periaatteessa ihan ok mies. Mutta olenko outo, kun toivoisin hänen joskus kuuntelevan mun juttujani? Vai pitäisikö mun pitää mölyt mahassa ja vain kuunnella hänen?

No kai totta helvetissä.

Edit:

Ehkä joskus pitäisi kirjoittaa "selvin päin". Samat jutut ovat silloinkin olemassa. Rima lähteä kirjoittamaan on kai vaan matalampi silloin, kun on ottanut pari. Hmph.

Lisäsin muuten oikein kategoriankin. Turhaa se kyllä on, sillä kirjoitan tätä silloin kun angsti on pahana. Vaikka en ole kirjoittanutkaan tänne aikoihin, se ei tarkoita sitä, että elämäni olisi ollut kuin silkkiä vaan. En vain ole kirjoittanut.